15. tammikuuta 2018

Neil Gaiman: Neverwhere

Neil Gaiman: Neverwhere
Kuvittanut: Chris Riddell
Kustantanut: William Morrow (2017)
Sivuja: 448

" Richard wrote a diary entry in his head. Dear diary, he began. On Friday I had a job, a fiancée, a home and a life that made sense. (Well, as much as any life makes sense.) Then I found an injured girl bleeding on the pavement, and I tried to be a Good Samaritan. Now I've got no fiancée, no home, no job, and I'm walking around a couple of hundred feet under the streets of London with the projected life expectancy of a suicidal mayfly."

Neil Gaimanin nimi tulee esille väistämättä, jos seuraa vähänkin fantasiakirjallisuutta. Kuitenkin päädyin Gaimanin kirjan äärelle vasta reilu kymmenen vuotta tämän esikoiskirjan ilmestymisen jälkeen. Neverwhere ilmestyi alunperin tv-sarjana ja sitten romaanina vuonna 1996, mutta uusintapainos Chris Riddellin kuvituksilla sai minut sen pariin joulun alla. 

Neverwhere kertoo Lontooseen muuttaneesta Richardista, jonka elämä on tuikitavallista ja perin tylsää: Richard tekee toimistotyötä, on kihloissa todella ärsyttävän ja pompottavan Jessican kanssa ja viettää vapaa-aikansa kulkien kihlattunsa perässä museoissa, joissa ei haluaisi edes olla. Tähän tappavan tylsän arjen sykliin tulee muutos, kun Richard törmää kadulla haavoittuneeseen tyttöön nimeltä Door. Doorin tapaaminen johtaa tapahtumaketjuun, jonka seurauksena Richardille avautuu täysin uusi maailma: London Below eli maanalainen Lontoo, jonka asukkaat ja yhteiskuntajärjestys ovat hyvin erilaisia Richardin arkitodellisuuteen verrattuna. Matkan varrella tavataan kummallinen lintuja ja tietoa kaupitteleva mies, tuhansia vuosia vanhoja murhaajia, rotille puhujien yhteiskunta ja enkeli, näin muun muassa. Kirja on yhtä aikaa seikkailu- ja jännityskertomus kuin kuvaus perin tavallisen ihmisen päätymisestä fantasiamaailmaan. 

Rakastuin tähän kirjaan samantien ja siitä tuli yksi lempikirjoistani. Maailma on huikea ja ihan erilainen verrattuna siihen, millaisia kirjoja olen tottunut lukemaan. Vaikka tunnelmaltaan se on synkkä ja viemäriympäristö luotaantyöntävä, on Richardin matkan seuraaminen mitä viihdyttävintä ja laittaa ajattelemaan. Mitä itse ajattelisin ja kyseenalaistaisin, jos olisin samassa tilanteessa? Gaimanin kirjoitustyyli herättää maanalaisen Lontoon henkiin ja saa hihittämään huumorillaan.  Riddellin kuvitukset täydentävät tekstiä saumattomasti ja tekevät kokonaisuudesta entistäkin maagisemman. Kokonaistunnelmasta tulee todella paljon mieleen elokuvaohjaaja Tim Burton, joka myös on yksi lemppareistani. Jokin tällaisessa synkässä ja hieman vinksahtaneessa vain vetoaa. Joku on kuvaillut Neverwhereä Neil Gaimanin versiona Liisa Ihmemaasta ja se kuvaus on aika osuva. Kun maan alle päätyy, voi tapahtua vaikka mitä. Tälle lukijalle se tarkoitti Gaimanin tekstiin ja maailmaan rakastumista ja sitä, että odottelen postista Gaiman&Riddell-kirjaboksia...

Mihin kirjaan sinä rakastuit ensilukemalla?

10. tammikuuta 2018

Liv Strömquist: Nousu ja tuho

Liv Strömquist: Nousu ja tuho
Suomentanut: Helena Kulmala
Kustantanut: Sammakko (2017)
Sivuja: 132
Arvostelukappale

"Ihmiset eivät yksinkertaisesti voineet kuvitella vaihtoehtoa monarkialle - jos elää täysin jonkin järjestelmän sisällä, on kovin vaikea ajatella outside the box!!!"

Liv Strömquistista tuli viime vuonna yksi uusista lempikirjailijoistani. Älykästä ja hauskaa patriarkaatin ja kapitalismin kritiikkiä sarjakuvamuotoon taiteileva Liv Strömquist käsittelee Nousussa ja tuhossa varallisuuden epätasaista jakautumista, yhteiskuntaluokkia ja sitä, miksi nykyiset järjestelmät ja ideologiat ovat vallassa. Jos minä saisin tehdä lukulistaa yläaste- tai lukioikäisille, tämä kirja löytyisi siitä.

Kuudessa sarjakuvassa Strömquist käsittelee laajan kirjon aiheita, mutta minkään kohdalla ei jää sellainen olo, että tarvitsisin tätä juuri tässä kontekstissa enemmän. Sarjakuvat ovat juuri sopivan pituisia ja sopivasti täynnä informaatiota, että niistä oppii uutta ja saa näkökulmia, mutta ei tule ähky. Albumi kommentoi hienosti sitä, kuinka poliittinen keskustelu on mennyt siihen, että kategorisoidaan "vastapuoli" pahaksi ja oma ideologia hyväksi sen sijaan, että asioista keskusteltaisiin asioina eikä mentäisi henkilökohtaisuuksiin. Käsittelyssä on myös se, kenen ääni pääsee kulttuurissa kuuluviin ja millaiset ongelmat ovat oikeasti kaikille ihmisille yhteisiä, mitkä koskevat vain tiettyyn luokkaan kuuluvia. Ehkä mielenkiintoisin sarjakuva, albumin aloittava Carpe Diem käsittelee ilmastonmuutosta ja sitä, kuinka yksittäisten ihmisten onnellisuuskeskeisyys on mennyt koko maapallon tulevaisuuden edelle. Tästä aiheesta haluaisin lukea lisää, niin Strömquistin kynäilemänä kuin muidenkin käsittelemänä. 

Nyt kun kaikki Strömquistin suomennetut albumit on luettu, lukulistaani vaivaa tietty tyhjiö. Mistä löytää samankaltaisia, oivaltavia ja käsityksiä ravistelevia, kuitenkin helposti luettavia kirjoja? Ketä minä seuraavaksi alan idolisoimaan? Lempikirjailijoita on aina ihana löytää, mutta lukumateriaalin loppuminen särkee sydämen. Vinkkejä otetaan vastaan siitä, mistä Strömquistin käsittelemien aiheiden äärelle päässyt voisi jatkaa seikkailuaan patriarkaatin ja kapitalismin vastaisessa lukuseikkailussa. Luulisin, että se seikkailu ei tule ihan heti loppumaan. 

7. tammikuuta 2018

#hyllynlämmittäjä 2018

Varmaan ei enää tässä vaiheessa tule yllätyksenä, että Sivumennen-podcast on podcastien kuningatar ja suurin suosikkini. Jonna ja Johanna lanseerasivat viime vuonna Hyllynlämmittäjä-haasteen, jossa tarkoituksena on lukea 12 omaan hyllyyn unohtunutta teosta. Valinnanvaraa löytyy, joten päätöksien tekeminen oli pienen tuskailun takana. Päädyin kuitenkin kahteentoista (neljääntoista) kirjaan, jotka toivon saavani luettujen kirjojen listalle tänä vuonna. Voilà!

Fantasiaa!!
Hyllyni lukemattomille fantasiakirjoille voisi tässä vaiheessa jo nauraa. Yritin kuitenkin valita kirjat sieltä vanhemmasta päästä, jotka pisimpään ovat odottaneet luetuksi pääsyä. Luin viime vuonna Brandon Sandersonin Mistborn-trilogian aloittavan The Final Empiren ja kaikessa optimaalisuudessaan haluaisin saada trilogian luettua loppuun tänä vuonna. Tolkienin Kullervon tarina on odotellut hyllyssä hävettävän kauan ja haluaisin ylipäätään lukea tänä vuonna taas enemmän hänen tuotantoaan. Siiri Enoranta on minulle vielä toistaiseksi tuntematon kirjailija, mutta tämän kirjan kansi ja nimi ovat niin valloittavan kauniit, että se on hyllyyni päätynyt. Ajatus oli varmaan myös se, että lukisin enemmän suomalaista fantasiaa.


Klassikkoja!!
Tämä kolmikko on vaihtoehtoina toisilleen, eli haluaisin saada näistä luettua yhden. Hyvin todennäköisesti se on Ylpeys ja ennakkoluulo, mutta ihan täysin lukkoon lyödyn listan tekeminenhän olisi ollut aivan liian haastavaa. Austenit ja Brontët ovat jääneet minulta lukematta, joten tämä pino menee siihen yleissivistävien kirjojen kategoriaan. 

Kotimaisia mestareita (ja yksi ruotsalainen olemassa parempi)!!
Tähän mennessä olen lukenut Pulkkiselta neljä kirjaa ja Westöltä kaksi ja tykännyt kaikista. Jalonen ja Stridsberg ovat uusia tuttavuuksia. Todennäköisesti tulen tykkäämään näistä kaikista ihan kamalasti, mutta en ole vain saanut luettua niitä. Liian hyvät kirjat vaan ovat vähän pelottavia tarttua, mitä jos sitten pettyykin? Miten siitä selviää? 

Samma på engelska!!
Still Alice on tässä vaiheessa prioriteetti numero 1, sillä se on ollut henkistä hyllyäni lämmittämässä jo kohta kuusi vuotta. KUUSI. (Puolustuksekseni olen aloittanut sitä suomeksi, mutta en tykännyt käännöksestä.) Careyn tietokirjan ostin yhtä kouluprojektia varten 2,5 vuotta sitten. Olen sittemmin valmistunut ja kirja on vain jäänyt odottelemaan. Nelson on ainut nuortenkirja tämän vuoden haasteessa, todennäköisesti tulen tästäkin tykkäämään hurjasti, mutta luen YA-kirjallisuutta aika satunnaisesti. Näen tämän sellaisena kesäkirjana, joten ehkä kesälomalla? Ehkä?

Mikä kirja on lämmittänyt hyllyäsi pisimpään?

3. tammikuuta 2018

Lupauksia, jotka aion rikkoa


2018 on täällä. Uusi vuosi meinaa uusia hienoja suunnitelmia ja tavoitteita, jotka rikotaan mitä pikimmiten. (Aloitin maanantaina herkkulakon jonka päätin äsken lopettaa. Ihan tyhmää ja turhaa semmoinen.) Lukusuunnitelmia on ihana miettiä ja listata, ja niissä olen ainakin välillä ihan tuloksellinenkin. Täältä tulee!

1. Tänä vuonna Goodreads-tavoitteeni on taas 50 kirjaa.
Ylitin tämän luvun viime vuonna helposti, mutta en halua olla sen kunnianhimoisempi. En myöskään voi sanoa, etten välittäisi luvusta yhtään, joten en halua tehdä monen suosimaa yhden kirjan tavoitetta. 50 on hyvä.

2. Osallistun #hyllynlämmittäjä-haasteeseen!
Ihanat idolini, Sivumennen-podcastin Jonna ja Johanna lanseerasivat viime vuonna hyllynlämmittäjä-haasteen, jossa omasta hyllystä valitaan vuodeksi 12 kirjaa, jotka ovat jääneet, noh, lämmittämään sitä hyllyä ja keräämään pölyä. Kirjat on valittu (ei toki aloitettu, kuka muuten hyllyjä lämmittäisi?) ja postausta niistä on tulossa vielä erikseen. Kuvassa vähän esimakua pinosta!

3. Yritän ostaa vähemmän kirjoja.
Läheisemmin kanssani tekemisissä olevat tietävät, että kirjojen hamstraukseni on aikamoista. Haluaisin kuitenkin lisää tatuointeja ja koiran, joten jostain on säästettävä ja kai se vuokra vaan on pakko maksaa... Uskon, että tässä kohtaa tutut hörähtelevät hyväntahtoisesti, tämän lupauksen minä mitä todennäköisimmin rikon. Mutta hei, hyvät tarkoitusperät!

4. Luen vain kirjoja, jotka kiinnostavat.
Teini-ikäinen minäni olisi varmaan, että D44. Mutta ei se ole niin helppoa! Kun pitäisi olla ajanhermolla ja samalla tuntea klassikot, ja kun ei vaan aina kiinnosta juuri sillä hetkellä kun kirjaan tarttuu. Haluankin rohkeammin vain kokeilla kirjoja, makustella että mikä innostaa ja lukea vaan kiinnostavia juttuja, jotka saavat kirjan pariin eivätkä pakoilemaan sitä.

5. Pidän blogin (ja sosiaalisen median) kivana juttuna ja harrastuksena.
No eikö me todettu jo D44?? Mutta kun paineet päivittää ja oonko mä niin hyvä kuin muut ja kirjoitanko mä mitään fiksua ja voisinko ottaa itse valitsemastani harrastuksesta vielä vähän enemmän paineita??! Haloo. Somet hiljensin vuoden lopulla toistaiseksi, haluan käyttää aikani paremmin. Blogia taas rakastan, mutta olen kriittinen sitä kohtaan mitä kirjoitan. Joten tänä vuonna yritän kirjoittaa mitä huvittaa ilman paineita. Jonkin sortin päivitysaikataulua yritän pitää yllä, ihan vain siksi että olen maailman paras lykkäämään asioita ja sitten tulee paineita kun edellisestä päivityksestä on aikaa. Tämä homma on ihan huippua, kun muistaisi olla asettumatta itsensä tielle.

6. Otan elokuvat osaksi blogia.
Mulla on (ainakin omasta mielestäni) yksi ihan mahtava postauskonsepti: elokuvia aloittelevan feministin silmin. Tämä sarja on nähnyt vain yhden postauksen verran päivänvaloa, koska en ole tiennyt mistä leffoista kirjoittaa. Sitten sain välähdyksen: Disney-prinsessaleffat aloittelevan feministin silmin!!! Olen ainakin itse tästä aivan fiiliksissä ja tarkoitus olisi tehdä postaus eri prinsessaleffasta joka kuukausi. Sarjan aloittaa yksi lapsuuden lempparini, eli Pieni merenneito. Muutenkin ehkä integroin leffoja osaksi blogia, saa nähdä.

Miltä nämä lupaukset/tavoitteet kuulostavat, millaisia tavoitteita teillä on? 

edit!! Aion osallistua myös sarjakuvahaasteeseen ja tämän vuoden runohaasteeseen, kiitos Jassu ja Omppu niiden järjestämisestä 

31. joulukuuta 2017

Kirjavuosi 2017

Ihanaa uuden vuoden aattoa kaikille! Äkillinen hiljaisuus blogissa johtui flunssasta ja joululomareissuista, mutta täällä ollaan taas. On taas aika yhdelle lempipostauksistani, nimittäin vuoden kirjakoonnille. Tänä vuonna löin henkilökohtaisen ennätykseni lukemalla 82 kirjaa.

82 kirjasta...
... 39 luin suomeksi ja 43 englanniksi
... 27 oli suomalaisen kirjailijan kirjoittamia
... 16 oli runokirjoja
... 13 oli tietokirjallisuutta
... 12 oli uudelleenluettuja
... 18 oli sarjakuvia tai mangaa
... 37 oli fantasiaa tai scifiä

Vuoden kirjailijat
♥ Edith Södergran. Luin alkuvuodesta Södergranin Tulevaisuuden varjon ja Kultaiset linnut, joista etenkin ensimmäinen oli hyvin vaikuttava kokemus. Haluan perehtyä vielä enemmän Södergranin tuotantoon sekä elämään, mutta väitän löytäneeni yhden uuden lempirunoilijan. 
Liv Strömquist. Luin tänä vuonna kaikki Liv Strömquistilta suomennetut teokset. Lempparikseni nousi ensimmäisenä lukemani Kielletty hedelmä, mutta eivät muutkaan teokset kalpene sen rinnalla. Ajankohtaisuus, yhteiskuntakriittisyys ja hauskuus ovat lyömätön paketti ja tulen lukemaan kaiken, mitä Strömquistilta suomennetaan. (Arvostelu Noususta ja tuhosta tulossa pian!)
♥ Holly Bourne. Luin tänä vuonna Holly Bournen Normaali-trilogian ensimmäisen ja toisen osan ja rakastuin ikihyviksi. Tällaista nuortenkirjallisuutta olisin kaivannut jo ollessani teini, mutta ei se päälle kaksikymppisyyskään haittaa, sillä nämä kirjat ovat huikean hyviä.

Vuoden kirjalliset kohokohdat
♥ Pääsin Helsingin kirjamessuille bloggaajana, josta olen haaveillut blogin perustamisesta asti. Tämä kokemus oli upea, vaikkakin introverttiä uuvuttava. Selviytymisoppaani messuille saikin yli 1500 katselukertaa, mikä on todella paljon enemmän kuin tekstini yleensä. Kiitos siitä kaikille teille tekstiä lukeneille ja jakaneille!
♥ Tänä vuonna sain myös ensimmäiset arvostelukappaleeni, jotka kutkuttavat ja ilahduttavat. Ihanaa olla osa kirjayhteisöä ja päästä jakamaan hienoja kirjoja muiden lukijoiden kanssa. 
♥ Tänä vuonna tapasin ja kaverustuin myös monen kirjabloggaajan kanssa, mikä on aivan mahtavaa! Kuten monella muulla, ei minunkaan henkilökohtaisessa elämässäni juuri muita lukijoita ole (6-vuotias siskoni alkoi itkemään, kun joululahjapaketistani tuli vain kirjoja.........), joten on ollut ihanaa päästä juttelemaan ja tutustumaan muihin kirjojen rakastajiin. 

Muutaman tunnin päästä ollaankin jo seuraavan vuoden puolella, mutta olisi ihana kuulla teidän kirjavuoden 2017 huippukohtia! Mikäli jotakuta kiinnostaa (lähes) kaikki lukemani kirjat tältä vuodelta, voi niitä käydä vakoilemassa Goodreadsissani

Toivottavasti vuosi 2018 on teille ihana ja kirjoja täynnä, superkiitos tästä vuodesta

10. joulukuuta 2017

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär


Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär
Kuvittanut: Katsuya Kondo
Suomentanut: Tuula Taanila
Kustantanut: WSOY (2017)
Sivuja: 264
Arvostelukappale

"Sinä yönä, jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä..."

Rakastettu klassikko Ronja, ryövärintytär on yksi Astrid Lindgrenin tunnetuimpia teoksia Peppi Pitkätossun ja Veljeni Leijonamielen rinnalla. Olen lukenut Ronjan kerran ollessani teini-ikäinen, joten omaan lapsuuteni se ei kuulunut. Pidin siitä kuitenkin sen lukiessani ja nyt saadessani tietää, että tästä kirjasta tulee uusi kuvitettu painos Studio Ghiblin ohjaaman tv-sarjan pohjalta, olin myyty. 

Ronja, ryövärintytär kertoo sisukkaan ja luontoa rakastavan Ronjan tarinan. Ronja on pienestä pitäen metsässä kotinsa Matiaksenlinnan lähellä ja opettelee tuntemaan metsän kuin omat taskunsa ja olemaan pelkäämättä mitään ollessaan metsässä. Metsän eläinten ja Ronjan lisäksi metsässä asuu maahisia, pönthiittisiä ja julmia, ihmisiä raatelevia ajattaria. Ronja kuitenkin oppii selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta eikä mikään häntä hetkauta. Kunnes hän tapaa toisen lapsen, Birkin, joka on Ronjan isän Matiaksen verivihollisen Borka-nimisen ryövärin poika. Lasten välillä muodostuu alun vihanpidon jälkeen syvä yhteys ja ystävyys ja Ronja saa seikkailuilleen kumppanin. Lasten täytyy kuitenkin piilotella ystävyyttään vihaa pitäviltä isiltään. 

Kirjasta huomaa, että se on kirjoitettu Pohjoismaissa ja myös sen, miksi japanilainen Studio Ghibli on ohjannut siitä tv-sarjan. Puhtaan luonnon kuvaus ja arvostus ovat kirjan ytimessä, kuten myös perhe, yhteisö ja ystävyys. Ronja on ihanan itsepäinen, omaa tietään kulkeva tyttöhahmo, jollaisia ei liikaa lastenkirjallisuudessa nähdä. Katsuya Kondon kuvitukset ovat ihanat ja tuovat muuten paikoin synkkään tarinaan iloa ja väriä. Tunteet ja niiden ilmaisu ovat myös keskeisessä asemassa tarinan kannalta: Ronjan isä Matiaksella on vahvoja tunteenpurkauksia mutta hän ei puhu niistä, Ronjan äiti Loviisa taas on lempeä muumimammamainen äiti joka myös pystyy saamaan kokonaisen ryövärijoukon tutisemaan pelosta. Myös Ronjan ja Birkin välisen ystävyyden kuvaus ja siinä esiintyvät erilaiset tunteet on kuvattu taitavasti.

Ronja, ryövärintytär on ihana ja tärkeä satu perheestä, ystävyydestä, tunteista, itsenäistymisestä ja luonnosta. Oikeastaan kaikesta, mikä on tärkeää elämässä. Uusi painos on kaunis ja saa haluamaan tv-sarjankin ääreen, sillä tämän tarinan voi lukea ja katsoa vaikka kuinka monta kertaa. Se saattaa myös saada toivomaan kevättä ja herättämään jokaisen sisäisen Ronjan, keväthuutoineen kaikkineen. 

3. joulukuuta 2017

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne


Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Suomentanut: Helena Kulmala
Kustantanut: Sammakko (2017)
Sivuja: 132
Arvostelukappale

"Avioliitto on hirvittävä kahle miehisen vapauteni ympärillä!
Olen silti mennyt naimisiin."

Liv Strömquistista on tulossa uusi lempi-idolini. Hän saa ajattelemaan, nauramaan, suuttumaan ja kyseenalaistamaan vallitsevia normeja. Prinssi Charlesin tunne on sarjakuva-albumi rakkaudesta ja parisuhteista miehen ja naisen välillä sekä siitä, miksi ne suhteet ovat niin hankalia. Albumissa tuodaan Strömquistin tyyliin esille historiallisia ja nykypäivän hahmoja, lähdeviitteitä ja huumoria. 

Albumin ensimmäinen sarjakuva Neljän kopla tuo esiin neljä tv-sarjahahmoa ja ajatuksen siitä, miksi miesten huumori on sitä, että valitetaan "avioliiton kahleista". Näiden hahmojen rinnalla kulkee sosiologi Nancy Chodorowin tutkimus siitä, millaisia psyykkisiä häiriöitä lapsille tulee kasvaessaan heteronormatiivisissa, patriarkaalisissa perheissä. Tämä sarjakuva on mielestäni albumin paras, sillä se esittää hienosti sen, miksi stereotyyppisesti miehet haluavat elää vapaina, naiset haluavat takertua miehiin ja miksi nämä stereotyyppiset hahmot tarvitsevat toisiaan. Albumissa käydään läpi myös muun muassa miesten hoivaamisen mm-kisat, avioliiton muuttuminen järjestetystä  avioliitosta rakkausavioliitoksi, rakkauden ja seksuaalisen omistusoikeuden fuusioituminen yhdeksi asiaksi ja rakkaussuhteisiin liittyvä vallankäyttö puolin ja toisin. 

Toisin kuin aiemmin lukemani Kielletty hedelmä, tämä albumi herätti myös ristiriitaisia ja hieman vastustaviakin tunteita. Pitkäaikaisessa heteroparisuhteessa eläneenä jotkin kritiikit parisuhteesta tuntuivat pahalta. Lukiessani huomasin Strömquistin esittelemän naisten tarpeen tulla hyväksytyksi ulkopuolelta, mutta kohdallani miesten hyväksynnän hakeminen onkin muuttunut feministien hyväksynnän hakemiseksi. Pitäisikö minun heittää hyvä, monoamorinen heteroparisuhteeni hiiteen voidakseni olla hyvä feministi? Tätä Strömquist ei varmasti tarkoita, mutta sellainen olo kirjaa lukiessa tulee. Lisäksi olisin kaivannut rakkausteeman laajentamista kaksijakoisen sukupuolikäsityksen ja heterosuhteiden ulkopuolelle. Niissä ei varmasti olisi samalla tavalla saanut  kritisoitavaa ja ääneen naurettavaa materiaalia, mutta olisi kiinnostava lukea myös jotain muuta kuin tiettyä asetelmaa vastustavia sarjakuvia Strömquistilta. 

Tiedän, että Strömquistista on tulossa yksi idolini siitä, että kritiikistä huolimatta rakastan hänen teoksiaan. Se, että teos on loistava, ei tarkoita, että minun tarvitsisi olla yhtä mieltä kaikesta. Sehän ajatuksia herättävän kirjallisuuden lukemisessa on parasta: voi itse miettiä omia käsityksiään, muuttaa niitä tarvittaessa tai pysyä omassa kannassaan. Ja se, jos mikä, tekee hyvän feministin.