24. toukokuuta 2017

Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin


Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin
Kustantanut: Bloosmbury
Sivuja: 705

"But that morning, as the sun rose over the world, we held tight. And did not let go."

Kevään yksi isoimmista "nuorten"kirjoista julkaistiin tämän kuun alussa. A Court of Wings and Ruin päättää Sarah J. Maasin ACOTAR-trilogian, joka alkoi Kaunottaren ja hirviön uudelleenkerrontana ja päättyi eeppiseen tarinaan rakkaudesta, sorrosta ja lukemattomasta määrästä hyvännäköisiä haltiamiehiä. Tämä postaus sisältää juonipaljastuksia kahdesta edellisestä osasta A Court of Thorns and Roses ja A Court of Mist and Fury.

A Court of Wings and Ruin (tuttavallisemmin ACOWAR) alkaa siitä, mihin edellinen osa jäi: Feyrestä on tullut High Lady of the Night Court, mutta hän joutuu palaamaan Spring Courtiin Tamlinin kanssa. Alusta asti on selvää, että Feyre ei aio lähteä sieltä ennen kuin on tehnyt tarpeeksi sabotoidakseen Tamlinin ja Hybernin kuninkaan suunnitelmat ihmisten maiden valloittamisesta. Edessä on sota, jota ei voi välttää. Tästä lähtee massiivinen tarina liikkeelle täynnä juonenkäänteitä, jälleennäkemisiä ja toinen toistaan tukalampia tilanteita.

Tämä on ehkä minulle tämän vuoden odotetuin kirja. Rakastin ACOMAFia ja sen loppu jätti odottamaan sarjan viimeistä osaa kuin kuuta nousevaa. En kuitenkaan pitänyt tästä ihan niin paljon kuin sarjan toisesta osasta. Pääpari Feyre ja Rhydand olivat suht stabiileja koko kirjan ajan, joten samanlaista huikeaa kehitystä ei nähty kuin ACOMAFissa. Koska kirja on kerrottu Feyren näkökulmasta, muiden hahmojen kehitykseen ei päästy niin lähelle ja syvälle kuin olisin toivonut. Kirja sai satumaisen loppunsa ja muistutti eniten siitä, että koko ajatus tästä sarjasta on alkanut sadusta. ACOWAR kuitenkin loppui sillä tavalla ja Maasin haastatteluja katsoneena on ilmeisesti niin, että jatkoa osan hahmojen kanssa on luvassa. Toivoin selkeämpiä ratkaisuja, mutta en voi väittää, etten lukisi tulevia osia, kun ne ilmestyvät. Jotenkin tästä sarjasta on vaikea sanoa mitään kovin tyhjentävää tai viisasta, sillä luen nämä kirjat aina hirveällä vauhdilla (tämän parissa päivässä heti kuun alussa) ja jotenkin koen, että näistä kirjoista on antoisampaa puhua kun niitä lukee ja fiilistellä siinä samalla. Mutta tämä on kyllä yksi viihdyttävimmistä sarjoista, mitä olen lukenut, sitä ei voi kieltää.

Sarah J. Maasin kirjoista puhuttaessa on pakko ottaa esille niiden ongelmallisuus. Kirjoissa on seksuaalivähemmistöjen edustajia ja niissä esimerkiksi posttraumaattista stressiä käsitellään todella hienosti. Kuitenkin esimerkiksi Maasin mieskuva ja seksuaalisten traumojen käsittely ei aina ole kaikkein onnistunein. Hänen kirjansa puhuttavatkin ja herättävät kritiikkiä monissa lukijoissa. Koska kirjaa markkinoidaan nuorille (vaikka nuortenkirjallisuutta ei se ole vaan sopii paremmin aikuisemmille lukijoille), on mielestäni tärkeä ottaa näitä asioita esille ja keskustella niistä. 23-vuotiaana lukijana esimerkiksi Maasin mieskuvaa pystyy tarkastelemaan kriittisesti ja naureskelemaan ylimaallisen komeille ja maskuliinisille hahmoille, mutta esimerkiksi 15-vuotiaana olisin tuskin sitä osannut tehdä. Tämä siis vain varoituksen sanana niille, jotka kirjan meinaavat lukea. Internet on pullollaan rakentavaa ja vähemmän rakentavaa kritiikkiä Maasin kirjosta, jos näihin aiheisiin haluaa perehtyä lisää. Lukijana suhtaudun näihin kirjoihin ennen kaikkea viihteenä ja huumorilla ja sillä suhtautumisella kehotan tarttumaan näihin kirjoihin. 

21. toukokuuta 2017

Kirjajuttuja internetin ihmeellisestä maailmasta

Rakastan kirjoja, mikä ei varmaan ole yllätys kun harrastukseni ovat lukeminen ja kirjoista bloggaaminen. Rakastan myös kaikkea kirjoihin liittyvää, mitä löydän internetistä. Bookstagram (kirjoihin keskittyvä Instagram) ja Booktube (kirjoihin keskittyvä youtubettaminen) ovatkin rakkauksia, joita toiset ymmärtävät ja joille toiset hymähtelevät. Tarjolla on myös kaikkea muuta aivan mahtavaa ja ajattelin jakaa näitä parhaita paloja teille.

Podcastia on tehty jo viime vuodesta lähtien, mutta itse löysin sen vasta tänä keväänä. Johanna ja Jonna ovat ihania ja olen ihan täysin heidän fanityttönsä. Ja aion seuraavassa kirjatilauksessa tilata vähän Rebecca Solnitia. Linkki vie Soundcloudiin, mutta podcastin löytää myös iTunesista. Heillä on myös blogi Me Naisten sivuilla klik klik klik.

Netissä oleva kulttuuriin kallistuva naistenlehti ilman mainoksia eikä kukaan ole kertonut siitä minulle ennen?? Uusimman numeron teemana on kirjallisuus ja sieltä löytyy niin kirja-arvosteluja uusimmista käännöskirjoista (Vegetaristi ja Jupiterin kuut) kuin esimerkiksi kymmenen tuopin haastattelu Saara Turusen kanssa (joka on kirjoittanut loistavan Rakkaudenhirviön). Lisäksi nostetaan esille feministisiä nuortenkirjoja ja Sylvissäkin Sivumennen-podcastin Johanna ja Jonna vaikuttavat vinkkaamalla kirjoja teini-ikäisille tytöille.

Unelmalomakohteeni jo vuosien ajan on ollut Lontoo. Harry Potter -studioille on pakko päästä, mutta tämän videon jälkeen tajusin, että on varmaan parempi jättää matkalaukku pakkaamatta, että saan raahattua kaikki ihanat kirjat Lontoosta kotiin sitten jonain päivänä...

ACOMAF-soittolista Spotifyssä
Booktubettaja Emman _ihana_ soittolista A Court Of Mist And Furystä. Tämä soittolista tiivistää täydellisesti ACOMAFin tunnelman ja kuuntelin yhdessä vaiheessa tätä päivittäin, monta kertaa putkeen. Emman Youtube-kanava on myös ihana klik klik klik.

Mitä netin kirjajuttuja sinä fanitat? Youtube, Instagram, soittolistat, mitä tahansa? Vinkkejä otetaan vastaan!

17. toukokuuta 2017

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?


Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
Suomentanut: Kristiina Vaara
Kustantanut: Gummerus (2017)
Sivuja: 412
Arvostelukappale

"He eivät tajuaisi. He kohtelisivat minua eri lailla. En olisi heille enää "normaali" vaikka en koskaan enää sekoaisikaan. Kun he saisivat tietää, he tarkkailisivat koko ajan... Odottaisivat... Miettisivät, sekoaisinko. En halunnut, että enää kukaan muu katsoisi minua sillä tavalla."

Vaikket olisi enää teini, saatat rakastua tähän kirjaan päätä pahkaa. Tällaista nuortenkirjallisuus parhaimmillaan on, enkä malta odottaa että pikkusiskoni kasvaa vielä hieman, jotta hänkin pääsee lukemaan tämän. En malta odottaa, että pääsen lukemaan tämän kirjan itse uudestaan. 

16-vuotias Evie on palaamassa kouluun. Takana on kolmen vuoden sairastelu pakko-oireisen häiriön (OCD, obsessive-compulsive disorder) kanssa ja nyt olisi aika palata "normaaliin" elämään. Evie haluaa kaikkein eniten olla normaali, saada kavereita, deittailla ja käydä koulussa ja bileissä. Näihin kuvioihin hän pääseekin mukaan ja tutustuu niin uusiin ystäviin kuin uusiin poikiin. 16-vuotiaiden deittailuelämä kuitenkin pistää sekaisin kenet tahansa. 

Vaikka tätä kirjaa on kehuttu suunnilleen joka paikassa, en silti odottanut pitäväni siitä näin paljon. Kirjassa käsitellään aidosti ja vaikuttavasti mielenterveyttä ja yhtä sen häiriöistä, josta en ainakaan itse ole juuri kaunokirjallisuudessa lukenut. Tuntuu, että usein nuortenkirjoissa mielenterveyttä käsitellään masennuksen tai ahdistuksen kautta, joten oli hienoa saada tähän kirjaan peilauskohdaksi pakko-oireinen häiriö. Kirjasta tekee realistisen myös se, että Evie käy terapiassa ja hänellä on lääkitys. Mielenterveysongelmat harvemmin menevät vain itsekseen ohi ja on hienoa, että myös hoitosuhde on esillä. 

Lisäksi kaikki tämä feminismi ja tyttöys! Evie tutustuu Amberiin ja Lottieen, ja tytöt perustavat vanhojenpiikojen kerhon, jossa he määrittävät vanhanpiian tarkoittavan itsenäistä ja vahvaa tyttöä. Kerhossaan he keskustelevat feminismistä (ja vähän pojistakin), ja tällaisen kerhon halusin itsekin perustaa samantien kirjaa lukiessani. Kirjassa tyttöjen välinen ystävyys on vahvasti esillä: Amberin ja Lottien lisäksi Eviellä on ystävänä Jane, joka on ollut hänen tukenaan hänen sairastuessaan, mutta nyt on liimautuneena uuteen poikaystäväänsä eikä juurikaan huomioi Evietä. Tytöt pohtivat keskenään paljon sitä, millainen on hyvä ystävä ja missä kohtaa toisen hyvät teot menneisyydessä eivät enää paikkaa nykyisyyttä. Ystävyyssuhteita syntyy ja loppuu teininä paljonkin, mutta ne myös muuttuvat vuosien varrella, ja sen kuvaus tässä kirjassa on upeaa. En ole lukenut tyttöjen ystävyydestä kertovia kirjoja tarpeeksi, joten tämä oli ihana ja tärkeä kirja siinäkin suhteessa.

En ole suurin puhekielisyyden ystävä kirjoissa ja alkuun se hieman tökki. Kirjan henkeen pääsi kuitenkin nopeasti mukaan eikä se enää häirinnyt. Kirja tuntui realistiselta teiniajan kuvaukselta aikuisellekin ilman, että se alkoi ärsyttää ja se on mielestäni todella iso saavutus. Kirja on hyvin kirjoitettu ja suomennettu. Pakko-oireista häiriötä kuvaavat kohdat olivat aika yksityiskohtaisia, joten jos on itse juuri toipumassa siitä, niin en välttämättä lukisi tätä kirjaa juuri sillä hetkellä. Muuten suosittelen tätä kirjaa lämpimästi ihan kaikille tytöille ja pojille, nuorille ja aikuisille. Kirja on hauska, tärkeä, vakava ja sen myötä omat käsityksensä "normaalista" voi huoletta heittää romukoppaan ja vaalia niin omaa kuin muidenkin omalaatuisuutta ja ihanuutta. 

14. toukokuuta 2017

Runopäiväkirja osa 3: vastoinkäymisiä monessa muodossa

Runopäiväkirjan kolmas osa on täällä! Helmi-huhtikuu olivat hieman hiljaisempia runojen lukemisen suhteen, mutta tässä kuussa haluaisin saada luettua kirjaston pinon vihdoin loppuun, että muutkin pääsisivät lukemaan hautomiani kirjoja. Huomaan, että alan pikkuhiljaa tunnistaa runokokoelmat ja runoilijat, joista pidän. Tietynlainen arkisuus ja samaan aikaan yhteiskunnalliset aiheet vetoavat, kieli on mielellään kaunista mutta ei liian monimutkaista ja tunteisiin osuvat lopetussäkeet ovat lemppareitani. Tai niin ainakin kuvittelen tällä hetkellä. Se runoamatööriydessä on kivaa, että lukematta on niin paljon ja oikeastaan minkäänlaista tarttumapintaa siihen, miten runoja pitäisi lukea, ei ole, joten runous on tällä hetkellä kirjallisuuden leikkikenttäni, jolla kokeilen kaikkea eteen tulevaa ja kiinnostavaa. 


Hanna-Maija Valjanen: Maassa massa maassa
Kustantanut: Mediapinta (2017)
Sivuja: 66
Arvostelukappale

"Asioilla on aina sääntöpuolensa
lakeja on liikaa ymmärrettäviksi
silti omat säännöt ovat tärkeimmät
ne lupaustakin vahvemmat
ettei paha saa voittaa vaikka
hyvä hukkui matkalla ja vierestä katsojat
luulevat voittajien määräävän"

Hanna-Maija Valjasen toinen runokokoelma on kaunis kuvaus epäreiluudesta, elämästä, ylipainoisuudesta, masennuksesta ja eteenpäin menemisestä. Valjanen oli minulle ennestään tuntematon runoilija, mutta vaikutuin. Tykkään hirveästi alkusoinnuista, joita Valjanen käytti jonkun verran. Kieli on kekseliästä, leikkisää ja vakavaa samaan aikaan, mutta sitä on silti helppo lukea. Kokoelmassa oli niin arkista kuin kantaaottavaa ainesta juuri sopivassa suhteessa ja joistain kohdista tuli mieleeni Susinukke Kosola (joka on lempparini). Uskon palaavani tämän kokoelman ääreen vielä useita kertoja. Kiitos vielä Hanna-Maijalle kirjan lähettämisestä!


Edith Södergran: Kultaiset linnut
Kustantanut: Karisto (1991)
Suomentanut: Uuno Kailas
Sivuja: 126

"Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme, 
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askeleet, joita emme kykene astumaan."

Kultaiset linnut on toinen lukemani teos Södergranilta ja siihen on koottu runoja hänen eri teoksistaan. Södergranin runot ovat kauniita ja selkeitä, mutta tämä kokoelma ei oikein vakuuttanut runsailla luonto- ja Jumala-kuvauksillaan. Ehkä luin tätä hieman huolimattomasti, se täytyy myöntää. Meinasin jättää tämän kesken, mutta päätin kuitenkin jatkaa loppuun asti, jos olisin löytänyt helmiä kirjan loppupuolelta. En ole varma, vaikuttiko tämänkertaiseen fiilikseeni Kailaan käännös, sillä tässä oli ainakin yksi sama runo kuin Tulevaisuuden varjo -kokoelmassa ja tässä runo ei ollut yhtä vaikuttava kuin Tulevaisuuden varjossa. Södergran kuitenkin kiehtoo minua niin runoilijana kuin ihmisenä, joten aion hänen runojaan lukea jatkossa lisää. Seuraava Södergranini onkin omaan hyllyyn hankkimani WSOY:n 12 klassikkoa -sarjan kokoelmateos!


Henry Lehtonen: Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa
Kustantanut: Sammakko (2016)
Sivuja: 60

"mutta nyt nämä negatiiviset paskajutut saavat riittää

lähdetään tanssimaan

juodaan viinaa

hikoillaan masennus tanssilattialle."

Ei ei ei. Keski-ikäistyvän suomalaisen miehen (itseironinen?) runoilu kaljatuopeista, jalkapallosta, pimuista, beibeistä ja neideistä ei uppoa yhtään. Kolmeen osaan (rakkaus, hulluus ja kuolema) jaettu kokoelma ei tunnu muuttuvan aiheiltaan, vaan kalja ja valittaminen jatkuu. Tämäkin teki mieli lopettaa kesken, mutta ajattelin, että kun on omaksi ostettu, niin luen tämän loppuun. Tämän perusteella en Lehtosen muihin kokoelmiin tartu. Voihan se olla, että tässä oli jotain hienoa, mikä ei minulle avautunut, mutta en ajatellut ottaa siitä enää selvää. Pimuttelu otti päähän jo ihan tarpeeksi. 

Kirjastopinossa odottaa seuraavaksi Kristiina Wallinia ja Jukka Vienoa. Otan mielelläni suosituksia vastaan! 

8. toukokuuta 2017

Huhtikuun luetut


Heippa! Mitä teille kuuluu? Taas on vierähtänyt muutama viikko ties minne, pelottaa miten nopeasti aika menee. Onneksi aikaa ihanille kirjoille on joka kuukausi!

Huhtikuussa luin kuusi kirjaa, joista kaksi olivat runokokoelmia (seuraava Runopäiväkirja-osa tulossa pian!). 

Anja Snellman: Parvekejumalat
Parvekejumalat ei vakuuttanut, mutta mietitytti paljon ja puhututti niin lukupiirissä kuin kommenttiboksissa. Postaus täällä.

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
Bournen Normaali-trilogian ensimmäinen osa oli aivan ihana ja kuukauden lempikirjani. Postaus siitä tulossa lähitulevaisuudessa!

Sarah J. Maas: A Court of Thorns and Roses & A Court of Mist and Fury
Oli pakko lukea tämän trilogian kaksi ensimmäistä osaa ennen viimeisen osan ilmestymistä. ACOTAR ei ollut yhtään niin hyvä kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta ACOMAF taas oli aivan yhtä ihana ja se onkin lempikirjani Maasilta. Postaukset näistä kirjoista täällä (1.osa) ja täällä (2.osa).

Luin myös noin puoleen väliin Brandon Sandersonin The Final Empiren, joten se olisikin tavoitteena saada luettua tässä kuussa loppuun. Muutenkin on aika hyvä fantasiaputki päällä, mutta kaipailen myös feministisiä kirjoja ja Miki Liukkosen O odottelee myöskin yöpöydällä. 

Mitä te luitte huhtikuussa?

25. huhtikuuta 2017

Thrice Read - tägi ja hieman kuulumisia

Heippa! Tuntuu kurjalta, että juuri kun sain blogin päivittämistahtiin jonkinlaista säännöllisyyttä, iskikin taas pidempi hiljaisuus. Kevätflunssat ovat vieneet sängyn pohjalle jo kaksi kertaa, joten energiaa blogin päivittämiseen ei ole ollut. Tänään kuitenkin pääsin taas jalkeille (kirjastoon hakemaan varauksia, jes!), joten jospa blogikin tästä elpyisi. Toivottavasti lukijakunta on säästynyt pahemmilta sairasteluilta!

Ihana Rosa Lukulahnan luola -blogista haastoi minut aikoja sitten tekemään Thrice Read -tägin, jossa pohditaan omia lukutottumuksia ja itseä lukijana. Näihin kaikkiin tekisi mieli vastata Harry Potter, mutta yritin parhaani mukaan vastata jotain muutakin :-D



Mikä kirja määrittelee sinut lukijana? / What book defines you as a reader?

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki summaa monet niistä elementeistä, mitkä ovat minulle tärkeitä tai rakkaita lukemisessa: huikeat (kotimaiset) naiskirjailijat, niin kaunis kieli ja teksti että tekisi mieli alleviivata ihan kaikki, jokin isompi ja kantaaottava sanoma sekä fantasiagenre.

Ainutlaatuisin kirja? / Most unique book?

J.K. Juntusen kirjoittama HIM - Synnin viemää on ainutlaatuisin kirja, minkä olen lukenut, sillä siinä bändin jäsenet pääsevät ääneen ja esimerkiksi Ville Valo kertoo ajatuksistaan biisien takana. Kirja harmillisesti päättyy 2000-luvun alkupuolelle ja olisikin mahtavaa, jos siitä tehtäisiin jatkoa kattamaan HIMin uran jälkimmäisen puoliskon. 
Mitkä hahmot olisivat enkeli ja demoni olkapäilläsi? / Which characters would play the angel and devil on your shoulders?
Tämä kysymys oli vaikein vastattava. Enkeli olisi ehkä A Court of Mist and Furyn Mor, joka kannustaisi minua mihin tahansa ryhdynkin ja pitäisi puoliani. Demonia en keksi millään!!
Mitkä kirjat edustavat eri elämänvaiheitasi (lapsuus, nuoruus, aikuisuus)? / Book that represents each stage of your life (childhood, adolescence, adulthood).

“Voldemort,” said Riddle softly, “is my past, present, and future, Harry Potter. . . .”

Harry Potter on niin vahva osa lapsuuttani ja nuoruuttani, ja aikuisuus on kestänyt vasta niin vähän aikaa, että Potterilla mennään. Rakkautta. 
Kirja, jonka voit lukea uudelleen milloin vain? / Book that is your go-to reread.
No pakko sanoa taas Potterit. Niitä voi lukea milloin vaan ja esimerkiksi tällä hetkellä uudelleenlukuni on menossa Feeniksin killassa ja silti haluaisin aloittaa ne jo alusta :-D
Kirja, joka yllätti eniten? / Book that surprised you the most.
Kirja itsessään ei ehkä yllättänyt eniten, mutta Katja Ketun Yöperhonen yllätti sillä, miten paljon olen sitä ajatellut lukemisen jälkeen. En juurikaan lue historiallisia romaaneja, joten en ajatellut tämän kirjan muodotuvan erityiseksi, mutta huomaan ajattelevani sitä toistuvasti.
Eniten luettu kirjailija? / Most read author?
J.K. Rowling. Kun ottaa huomioon Potterit (7), Robert Galbraith -nimellä kirjoitetut dekkarit (3), Pottermore Presents -e-kirjasarjan (3), Fantastic Beasts and Where to Find Them - käsikirjoituksen ja -"tietokirjan" (2) ja laskee vielä Paikka vapaana -romaanin, Very Good Lives -kirjan ja Siuntio Silosäkeen tarinat, olen lukenut Rowlingilta 18 kirjaa. Kuten sanottu, tämä on rakkautta.
Mikä hahmo muistuttaa sinua eniten? / Which character is most like you?
Tämä kysymys oli tosi vaikea, mutta päädyin Rainbow Rowellin Fangirl-romaanin Cathiin. Cath on todella introvertti, ehkä hieman mukavuusalueellaan elävä hahmo, joka välittää läheisistään todella paljon. Hän myös rakastaa kirjasarjaa, jonka päähenkilö on orpo velhopoika, joten.......
Mikä on suosikkiparivaljakkosi (ei romanttinen)? / What is your favorite non-romantic ship?

Yritin hirveästi keksiä jotain muuta, mutta Harry ja Hagrid. Harryn ja Hagridin ystävyys tuo Pottereihin niin ihania hetkiä, että ne ovat minulle Pottereiden ydintä: toisesta välittäminen, toisen hyväksyminen sellaisena kuin on, puolen pitäminen tilanteessa kuin tilanteessa. 
Pidätkö enemmän sankareista vai pahiksista? / Do you prefer the hero or the villain?
Sankarit ovat enemmän samoilla aallonpituuksilla oman ajatusmaailmani kanssa, joten sankarit ehdottomasti! 
Haastan seuraavat bloggarit tekemään Thrice Read -tägin:

Carry On Reading
Tuntematon lukija

Muutkin saavat tottakai tehdä tämän tägin tai vaikka vastata näihin kysymyksiin kommenttiboksissa!

13. huhtikuuta 2017

Anja Snellman: Parvekejumalat


Anja Snellman: Parvekejumalat
Kustantanut: Otava (2010)
Sivuja: 316

Anja Snellmanin kirjallinen tuotanto on niin laajaa, että en osaa sanoa, tunnenko jo hänen tyylinsä vai en. Olen lukenut häneltä neljä romaania ja kolme runokokoelmaa, enkä vieläkään osaa sanoa, mitä mieltä hänen teoksistaan olen. Parvekejumalat jäi valitettavasti Snellmanilta lukemieni teosten häntäpäähän, vaikka se paljon ajatuksia ja tunteita herättikin. Luin kirjan lukupiiriä varten ja se oli kirja, joka herätti paljon keskustelua.

Parvekejumalat seuraa kahta tyttöä: koulua käyvää Anista, joka elää muslimiperheensä kanssa Itä-Helsingissä. Toinen päähenkilö on Alla-Zahra, joka on yliopistoa käyvä nuori nainen ja kääntynyt muslimiksi. Parvekejumalat seuraa näiden kahden elämää syksyllä 2008 ja muutaman kuukauden ajanjaksoon mahtuu paljon. Kirja vuorottelee kahden päähenkilön näkökulman välillä, mikä on hyvin mielenkiintoista: miten elää uskontoonsa kasvanut ja sen säännöistä eroon pyristelevä Anis ja miten Alla-Zahran elämänä muslimina alkaa ja eroaa aiemmasta. Tällä asetelmalla voisi ajatella, että kirja on virkistävän monipuolinen ja antaa useampia näkökulmia islamista, mutta valitettavasti se antaa varsin yksipuolisen ja negatiivisen kuvan siitä: nainen on uhri ja islam liittyy siihen tavalla tai toisena, syynä ja seurauksena. 

Snellmanin kirjat ovat helppoja ja nopeita lukea ja usein niissä käsitellään aiheita, mitkä herättävät ajatuksia. Tämän kirjan teemoiksi nousi uskonnon harjoittamisen monet puolet, naisen asema ja osa omassa yhteisössään, nuoruuden kasvu ja kipuilu sekä erilaiset perhe-elämät. Vaikka kirja oli nopea ja helppo lukea, se ei kuitenkaan ole aiheiltaan kevyt: kirjassa tulee esille muun muassa seksuaalinen väkivalta, tyttöjen ympärileikkaukset ja kunniamurhat.

Kirjassa on mielenkiintoista symboliikkaa. Aniksen narratiivissa tytöt on nimetty mausteiden mukaan (Aniksen lisäksi mm. Kaneli, Vanilja ja Fenkoli) ja pojat lintulajien mukaan (mm. Hiirihaukka ja Räkättirastas). Nimiä ei kirjassa selitetä, mutta lukupiirissä pohdimme, onko nimet suomennoksia somalinkielisistä nimistä. Toisaalta nimet voivat myös osoittaa tyttöjen ja poikien eriarvoista asemaa: tytöt ovat mausteita, joita tarvitaan silloin tällöin pienissä määrin kun taas pojat ovat petolintuja, jotka saalistavat armotta ja anteeksipyytelemättä. Myöskin nimi Parvekejumalat herätti mielleyhtymiä. Ovatko Parvekejumalia tässä teoksessa Aniksen miespuoliset perheenjäsenet, jotka ottavat oikeuden tuomita omiin käsiinsä, vai onko parvekkeen rooli olla alttari rakkaudelle, elämälle ja seikkailulle, kuten Alla-Zahran äidin simpukoilla ja rakkauskirjeillä koristeltu parveke? 

Hahmot ja tietyt tapahtumat ovat valitettavan stereotyyppisiä ja olisinkin kaivannut kirjalta vähän rohkeampaa ennakkoasetelmien kääntämistä päälaelleen. Toki tällaisia asioita oikeasti tapahtuu ja niistä pitää puhua. Mikäli on näistä teemoista tietämätön lukija, voi tämä kirja olla hyvin herättelevä lukukokemus. Kun asia ei varsinaisesti tule uutena, naisten uhrin roolille kaipaisi vaihtelua. Kirja oli kuitenkin paljon ajatuksia ja keskustelua herättävä ja on mielenkiintoista ajatella, kirjoittaisiko Snellman kirjansa samalla tavalla nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Vaikka tämä kirja ei juurikaan vakuuttanut, aion silti jatkaa Snellmanin tuotantoon tutustumista.