18. kesäkuuta 2017

Elokuvia aloittelevan feministin silmin: Pitch Perfect 1 & 2

Luin Rosa Meriläisen ja Saara Särmän teosta Anna mennä, ja päähäni pälkähti sanapari aloitteleva feministi. Osittain tähän käsitteen muodostukseen päässäni on vaikuttanut varmasti myös Roxane Gayn Bad Feminist, antamalla esimerkin siitä, että parempi on olla huono feministi kuin ei feministi ollenkaan. Oma feministiksi kasvamisen polkuni on aktiivisesti alkanut reilu vuosi sitten, kun aloin lukemaan feminististä kirjallisuutta Feminist Orchestra -lukupiirin innoittamana. Kuitenkin nämä teemat ovat olleet elämässäni jo kymmenisen vuotta, sillä tein yläasteella äidinkielen päättötyöni missikisoista 15-vuotiaan erittäin kriittisellä silmällä. Koen, että kasvutarinani feministinä on vasta alussa, enkä voi esimerkiksi sanoa, olenko siinä hyvä tai huono tai tiedänkö asioista vielä tarpeeksi. Siksi haluankin olla aloitteleva feministi. Voin haparoida kuin Bambi jäällä, eikä se haittaa yhtään mitään. Tarkoitus olisi kuitenkin saada vakaa perusta sille, miksi kutsun itseäni feministiksi ja mitä ajatuksia se minussa herättää. Roxane Gay on hyvä esimerkki siitä, että feministisiä kysymyksiä voi käsitellä populaarikulttuurin kautta (ihan oikeasti lukekaa Bad Feminist). Siksipä päätin, että alan kirjoitella tänne blogiin ajatuksia elokuvista tuoreet feministin lasit silmilläni. Ensimmäisenä vuoroon pääsevät Pitch Perfect 1 ja 2. 

Pitch Perfect kertoo yliopiston aloittavasta Becasta, jota opiskelu ei juurikaan kiinnosta vaan hän haluaisi päästä tuottamaan musiikkia. Bace päätyy yliopistonsa naisten acapella-lauluryhmään ja alkaa armoton harjoittelu kohti acapella-kisoja. Elokuvan jatko-osassa Beca on seniorivuottaan viettävä nuori nainen, jonka elämään tulee acapellan lisäksi työharjoittelut ja tulevaisuuden suunnittelu. Molemmat elokuvat ovat suht perinteisiä nuorten opiskelijoiden kasvutarinoita acapella-twistillä, joten juonenkäänteet sikseen. Mennään asiaan, eli miltä nämä elokuvat näyttivät feministin silmin. 

Alku näyttää lupaavalta. Elokuvan keskiöön on nostettu ryhmä erilaisia nuoria naisia: on hoikkaa ja ylipainoista, eri kansallisuuksiin kuuluvaa, seksuaalivähemmistöihin identifioituvaa. Acapella-kisojen miesselostajan naisvihamielisyys tuodaan avoimesti esiin hänen naiskollegansa toimesta, jota esittää Elizabeth Banks. Banks on myös yksi elokuvan tuottajista. Odotuksissa on ihania laulukohtauksia, naisenergiaa ja ääni niille, jotka yleensä jätetään sivuun valokeilasta. Mutta. Kun olin saanut elokuvat katsottua, olin pettynyt. Niin hyvistä lähtökohdista tehdyt elokuvat sortuvat niin kliseisiin ja haitallisiin stereotypioihin, että tekee mieli vähän huutaa. On ylipainoinen hauska tyttö, jota kukaan ei ota tosissaan ja jonka hahmo menee koko ajan vähän överiksi. On aasialaistaustainen tyttö, jonka ääntä kukaan ei kuule ja joka kertoo toinen toistaan oudompia ja häiritsevämpiä faktoja itsestään. On tummaihoinen hyperseksualisoitu "kiintiölesbo", joka yrittää päästä lauluryhmänsä muiden jäsenten iholle verukkeella kuin verukkeella. On cool, miehiä kiinnostava tyttö, joka ei päästä ketään lähelleen. On tyttö, joka esimerkiksi tanssii hyvin eroottisesti ja muut ryhmän tytöt ovat koko ajan ojentamassa häntä takaisin "ruotuun". Pitch Perfect 1 toisintaa iänikuista ja kulunutta "tytöt vastaan pojat"-asetelmaa, joka turhauttaa. Tämä asetelma korjaantuu hieman itsestään elokuvan jatko-osassa, mutta tyttöjen hahmot eivät juurikaan kehity tai muutu, mikä harmittaa todella paljon. Mukaan tuodaan vain lisää kliseisiä hahmoja, kuten vain maahanmuuttajataustansa kautta kuvattava tyttö. Missä on näiden hahmojen ihana ainutlaatuisuus ja monipuolisuus? Miksi naisten hahmot pitää laittaa aina samoihin kuluneisiin muotteihin, jotka eivät todellakaan anna samaistumispintaa saati tarjoa ymmärrystä ja positiivista näkökulmaa erilaisiin ihmisiin? 

On Pitch Perfect -elokuvissa hyviäkin juttuja. Kisoissa tyttöjen poikaystävät ovat katsomossa kannustamassa, kun perinteisesti lavalla kukkoilevat miehet ja tyttöystävät kannustavat katsomossa. Poikaystävät ja ihastukset ovat muutenkin elokuvissa kyllä läsnä, mutta ne eivät missään kohdassa ole pääasia, vaan tyttöryhmä ja acapella pysyvät koko ajan tärkeimpänä. Surkuhupaisinta ja ironisinta tässä on se, että elokuva, joka kertoo tyttöryhmästä, on parhaimmillaan siinä, miten se kuvaa miehet. 

Ensivaikutelmaltaan Pitch Perfect -elokuvat siis vaikuttavat feministin unelmilta ja salaa toivoinkin niistä uusia lempielokuviani. Siihen ne eivät kuitenkaan yltäneet. Elokuvissa on iso kaarti lahjakkaita naisia, jotka ovat valitettavasti kirjoitettu surullisen stereotyyppisiin rooleihin. Toivomisen varaa jää paljon eikä näitä elokuvia tee mieli katsoa uudelleen, että verenpaineet pysyisivät edes jokseenkin tasaisena.

4 kommenttia:

  1. Loistava postaussidea, kiva lukea siitä, miten aloitteleva feministi katsoo elokuvia. Minuakin ahdistaa aina välillä joidenkin feministien vaatimus osata kaikki kerralla. Bad feminist on mielestäni hauska oivallua Gaylta. No, phrkimys tasa-arvoon ja uusien asioiden opettelu riittävät varmasti. Mainitsemasi elokuva kuulostaa kyllä kamalalta pettymykseltä. Lihavat ja rodulliatetut ovat tosiaan useimmiten viihdyttäjärooleissa, mikä on surullista. Taidan jättää tämän elokuvasarjan hyvällä omallatunnolla välistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bad Feminist oli kyllä huikea, täytyy lukea lisää teoksia Gaylta :) Joo, voit jättää nämä välistä ihan suosiolla, sen sijaan suosittelen katsomaan Hidden Figuresin! Se oli hieno elokuva.

      Poista
  2. "On ylipainoinen hauska tyttö, jota kukaan ei ota tosissaan ja jonka hahmo menee koko ajan vähän överiksi. On aasialaistaustainen tyttö, jonka ääntä kukaan ei kuule ja joka kertoo toinen toistaan oudompia ja häiritsevämpiä faktoja itsestään. On tummaihoinen hyperseksualisoitu "kiintiölesbo", joka yrittää päästä lauluryhmänsä muiden jäsenten iholle verukkeella kuin verukkeella."

    Vaikuttaa tosi stereotyyppiseltä ja stereotypioita vahvistavalta henkilökaartilta.

    Hieno tuo sun bambi-vertaus. Ja tosiaan ihan kaikkien, toistan ihan kaikkien, pitäisi lukea Roxane Gayn Bad Feminist.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä oli niin vahingollisella tavalla stereotyyppinen elokuvasarja, että harmittaa tosi paljon. Mahdollisuuksia näiden roolien käsittelyyn kun olisi ollut vaikka kuinka. Kiitos paljon kommentista! Jatketaan yhdessä Bad Feministin hehkuttamista kaikille ;)

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥