9. heinäkuuta 2017

Kesälukumaratonin kooste


Maratoni on osaltani ohi ja luetut kirjat ovat tässä:

Rainbow Rowell: Carry On 210 sivua (osittain)
Noelle Stevenson: Nimona 266 sivua
Rainbow Rowell: Kindred Spirits 62 sivua
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär 9 sivua (osittain)
Renée Ahdieh: Flame in the Mist 52 sivua (osittain)

Yhteensä: 599 sivua

Loppupuolella alkoi tuolla tuollaista hapuilua ja kirjojen aloittamista, mutta ei se mitään. Maratoni oli hurjan mukava ja leppoisa ja uskoisin, että elokuussakin osallistun tähän hupiin. Tsemppiä vielä kaikille maratoonaajille, joilla maraton on kesken :-)

8. heinäkuuta 2017

Lukumaraton 8.7. // päivittyvä postaus

Aurinkoista lauantaita ja mainiota lukumaratonia! Tänään on kirjabloggaajien kesän toinen lukumaraton ja allekirjoittaneen kohdalla ensimmäinen tälle vuodelle. Tätä kierrosta emännöi Kirjan jos toisenkin -blogi, jonne voi käydä ilmoittautumassa, jos ei sitä ole vielä tehnyt ;-)

Kirjapinoni on aika massiivinen, sillä vaihtoehtoja pitää olla eikä päätöksiä kannata tehdä liian nopeasti. Yleensä valitsen maratonille huonoja kirjoja luettavaksi, toivotaan että tänään on parempi tuuri. Aloitan maratonin lukemalla loppuun Rainbow Rowellin Carry Onin, jota minulla on jäljellä noin 200 sivua. Tästä se lähtee, jee!

11.00 -->

Ensimmäiset puolitoista tuntia mennyt ja noin 60 sivua luettu. Carry On on ihan huikeassa vaiheessa menossa enkä malttaisi lopettaa, mutta pakko tehdä ruokaa tässä välissä, että jaksaa lukea. Baz

14.29

Nyt on ruuat tehty ja syöty ja takaisin Carry Onin pariin! Tällä hetkellä mittarissa on noin 100 sivua, ei siis mitenkään hurjaa vauhtia muttei huonoakaan. Kirjaa on jäljellä siis noin sata sivua ja todennäköisesti tämän jälkeen aloitan joko Rainbow Rowellin Kindred Spiritsin tai Noelle Stevensonin Nimonan. 


16.28

Ensimmäinen kirja luettu loppuun ja sivulaskuri on 210:ssä. Carry Onin viimeisen sivun lause tuntuu todella osuvalta, kirja oli juuri se kirja, minkä nyt tarvitsin ja tavallaan en haluaisi alkaa lukemaan mitään muuta, kun tuosta kirjasta jäi niin mukava olo. Luulen kuitenkin, että Nimonassa on samaa fiilistä, joten sen kimppuun seuraavaksi! 

18.24

Nimona luettu! Hahmot olivat ihania ja tarinakin hyvä, mutta vähän meinaa väsyttää. Pidän ehkä pienen tauon lukemisesta tässä välissä, että jaksan vielä illan lukea. Seuraavaa kirjaa en ole vielä päättänyt, ehkä joku sarjakuvista tai mangoista tai sitten Kindred Spirits. Toisaalta Tove Janssonkin houkuttelisi...

19.34

Aika lyhyeksi jäi tauko ja luin tässä välissä Kindred Spiritsin :-D Jotenkin lukeminen on ollut ihanan leppoisaa tällä maratonilla, kun ainut tavoite oli saada Carry On loppuun ja on voinut vain fiilistellä lukemista. Tällä hetkellä mittarissa on 538, vaikka toki täytyy huomioida että luettuna on sarjakuvaromaani ja pieni novellikirja. Mutta silti, lukulista lyhenee edes vähän haha! Rowellin kirjoitustyyli kyllä taas muistuttaa siitä, että tykkään hänen kirjoistaan paljon. Luin Eleanor&Parkin toissakesänä ja Fangirlin viime kesänä, näköjään Rowellista on tullut minulle kesäkirjailija. Onpahan pari kirjaa ensi kesäksi vielä säästössä... 


22.04

Pidin pientä taukoa, lueskelin 9 sivua Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytärtä ja vaikka Tove ihana onkin, niin juuri nyt ei ollut sellainen fiilis. Fantasiakirjan tarve oli suuri ja aloitinkin kirjastosta lainaamaani Flame in the Mistiä, joka on saanut inspiraationsa Mulanista. Ja Mulan on yksi kaikkien aikojen lempi-Disneyleffoistani. Olen myös katsonut lähiaikoina Avatar - The Last Airbenderiä, joten itämaista inspiroitunut fantasia on nyt jostain syystä kova sana, eikä siinä mitään. En enää tälle illalle päivittele blogia, vaan luen ja sitten menen nukkumaan. Aamulla jatkuu taas päivittelyt, tsemppiä kaikille maratoonareille!

8.53

Hyvää huomenta! Mä en ole niitä maratoonaajia, jotka laittaisivat kelloa herättämään että ehtii lukea, joten tuli vahingossa nukuttua kymmenen tunnin unet :-D Nyt vielä viimeiset kaksi tuntia, niin maratoni on osaltani ohi. Illalla sain luettua Flame in the Mistiä parikymmentä sivua ja sillä jatketaan. Aamuteen keittoon siis!

10.25

Taidan lopettaa maratonini puoli tuntia etuajassa. Sain 52 sivua luettua Flame in the Mistiä. mutta se ei jotenkin vienyt mukanaan, joten taidan lukea jotain muuta. Maratoni oli kuitenkin tosi kiva ja leppoisa kokemus taas, kiitos kaikille tsemppaajille ja ylläpitäjille!

6. heinäkuuta 2017

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
Kustantanut: Gummerus (2017)
Sivuja: 532
Arvostelukappale

Luen todella vähän kotimaista fantasiaa. Tämä johtuu eniten siitä, että seuraan ulkomaalaisia Booktube-kanavia ja suurin osa fantasiakirjavinkeistäni tulee sitä kautta. Kuitenkin näin blogin pitämisen myötä tulee väistämättä seurattua myös suomalaisia kirjablogeja, joissa on rakastettu tämän vuoden fantasiauutuutta, debytoivan kirjailija Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleiaa. 

Kirjaa alkaa siitä, kun muistinsa menettänyt Aleia eksyy myrskyssä, mutta päätyy lopulta seleesien Seuran talolle, jossa taloa asuttava kartantekijä Corildon asuu. Corildon kuuluu seleeseihin, ihmisiä aisteiltaan ylivertaisempaan lajiin, joita suurin osa ihmisistä pelkää ja vihaa. Aleian kohtalo alkaa kiinnostaa Corildonia ja näiden kahden henkilön tarinat kietoutuvat yhteen. Samaan aikaan maailmassa liikkuu huonoja tuulia, jotka aistiessaan seleeseistä tuntuu kuin heidän voimansa vietäisiin. Kirjan maailmassa ja tarinassa herää siis paljon kysymyksiä ja mysteereitä, joista jotkut ratkeavat tässä kirjassa, jotkut oletettavasti Kaksosauringot-trilogian jatko-osissa. 

Kirjan maailma on hyvin mielenkiintoinen ja laaja ja pidin etenkin erilaisten fantasiaeläinten mukanaolosta. Kirjassa oli paljon mystiikkaa eikä se kertonut kaikkea valmiiksi tai heti. Lisäksi juonenkäänteissään rikkaan tarinan ohella siinä käsiteltiin isoja teemoja, kuten muukalaisvihaa, surua ja sen käsittelyä. Kuitenkin hahmot jäivät minulle etäisiksi, enkä oikein päässyt heidän mielenmaailmaansa sisälle ja tämä haittasi lukukokemustani. Lisäksi kirjassa oli välillä hieman omituisia sanavalintoja, jotka irrottivat ainakin minut tarinan imusta, kuten turkanen ja mukkelis makkelis. Olen ennenkin tuonut esille, että puhekieli kirjoissa ei ole minun juttuni, joten se hieman häiritsi lukukokemustani myös. 

Kaiken kaikkiaan Vik on kirjoittanut monipuolisen fantasiamaailman ja esikoiskirjan, jonka juonesta ei käänteitä lopu. Omiin fantasiasuosikkeihini se ei tällä kertaa noussut, mutta selvää on, että Suomi on saanut uuden taitavan fantasiakirjailijan. Lisäksi kirjan kansi on Vikin itse suunnittelema ja kansi onkin aivan upea. 

Mitä suomalaista fantasiakirjaa sinä suosittelisit?

30. kesäkuuta 2017

♥Mid-Year Book Freak Out Tag♥



Vuosi on puolessa, apua! Youtubessa enemmän pyörinyt tägi vuoden ensimmäisen puoliskon lukemisista on hauskaa katseltavaa, joten ajattelin siirtää sen tänne blogin puolelle ja vastailla itse. Alkuperäinen tägi täältä.

Paras kirja, jonka olet lukenut tänä vuonna/ Best book you’ve read so far. 
Sanoin jo helmikuussa, että Saara Turusen Rakkaudenhirviö tulee olemaan yksi tämän vuoden lempikirjoista, eikä sen ylittänyttä ole vielä osunut kohdalle. Pakko sanoa myös Roxane Gayn Bad Feminist !

Paras jatko-osa, jonka olet lukenut tänä vuonna/ Best sequel you've read so far.

Tänä vuonna olen lukenut vain kaksi jatko-osaa (joita en ollut ennestään lukenut), Sarah J. Maasin Empire of Stormsin ja A Court of Wings and Ruinin. Näistä tykkäsin ehkä enemmän Empire of Stormsista, mutta en osaa sanoa varmasti. Kumpikaan ei ollut lempikirjojani Maasilta.

Uutuuskirja, jota et ole vielä lukenut, mutta haluaisit/ New release you haven't read yet, but want to.

Miki Liukkosen O kiinnostaa todella paljon, mutta tällä hetkellä on menossa jonkinlainen fantasiakirjaputki, joten en ole siihen vielä ehtinyt tarttua.

Odotetuin uutuus loppuvuodelle/ Most anticipated release for the second half of the year.
Leigh Bardugon Wonder Woman - Warbringer on ehkä kiinnostavin uutuus; rakastuin Wonder Womaniin, kun kävin katsomassa sen leffassa. Sen lisäksi Hobitin 80-vuotisjuhlapainos Tove Janssonin kuvituksilla sekä kuvitettu versio Azkabanin vangista on pakko saada!

Suurin pettymys/ Biggest disappointment.

Odotukseni olivat pilvenpiirtäjän korkuiset Philip Pullmanin His Dark Materials -trilogiaan ja sieltä tultiinkin aika vauhdilla alas. 

Suurin yllätys/ Biggest surprise.

Se, että sain luettua KonMarin loppuun :'-D

Uusi lempikirjailija (joko debytoiva tai sinulle uusi)/ Favourite new author. (Debut or new to you).
Näitä on ilahduttavan monta! Saara Turunen, Edith Södergran, Roxane Gay, Holly Bourne ja Nina La Cour kaikki vakuuttivat kirjoillaan siitä, että haluan lukea heidän tuotantoaan lisää.

Uusin fiktionaalinen ihastus/ Newest fictional crush.
Mitään suuria ihastuksia ei ole tullut, mutta Maasin A Court of Thorns and Roses -trilogian Azriel ihastutti nyt trilogian päätösosassa.

Uusin lempihahmo/ Newest favourite character.
Nina La Courin We Are Okayn Marin oli ihana♥

Kirja, joka sai sinut itkemään/ Book that made you cry.

En ole (ainakaan vielä) itkenyt millekään kirjalle. 

Kirja, joka teki sinut iloiseksi/ Book that made you happy.

Holly Bournen Oonko ihan normaali !!!!! Niin sisällöllään kuin sillä, että se oli ensimmäinen romaani, jonka sain arvostelukappaleena.

Paras kirjasta tehty elokuva, jonka olet nähnyt tänä vuonna/ Favourite book to film adaptation you saw this year. 
Eikös Wonder Woman lasketa, kun se on alunperin sarjakuva (jota tosin en ole lukenut)? Se elokuva oli parhautta♥♥♥♥


Lempiarviosi, jonka olet kirjoittanut tänä vuonna/ Favourite review you've written this year. 
Ensimmäinen runopäiväkirjani, sillä uskaltauduin ottamaan runot osaksi blogia.

Kaunein kirja, jonka olet ostanut tai saanut tänä vuonna/ Most beautiful book you've bought so far this year (or received).

Laini Taylorin Strange The Dreamer ehdottomasti♥

Mitä kirjoja haluat saada luettua vuoden loppuun mennessä/ What books do you need to read by the end of the year?
Alkuvuodesta tein listaa kirjoista, joita tänä vuonna haluaisin lukea, keväällä listan kirjoista jotka haluaisin lukea uudelleen ja äskettäin kesäkirjalistan myös. Näiltä kaikilta listoilta olen lukenut yhteensä neljä kirjaa, joten eiköhän siinä ole tarpeeksi tekemistä loppuvuodeksi :-D Kuitenkin, lisätään vielä Harry Potter and The Deathly Hallows, jonka luen ensimmäistä kertaa englanniksi!

En tägää nyt ketään, mutta olisi kiva lukea myös muiden vastauksia joko postausten tai kommenttien muodossa. Mikä on lempikirjasi tältä vuodelta?

26. kesäkuuta 2017

Ernest Cline: Ready Player One


Ernest Cline: Ready Player One
Kustantanut: Arrow Books (2012)
Sivuja: 374

Tämä postaus on pakko aloittaa sillä, että rakastan sanaa nörtti. Minulle nörtti on ihminen, joka suhtautuu intohimoisesti kiinnostuksenkohteisiinsa, joka useimmiten on jotain fantasiaan ja scifiin liittyvää, kuten kirjoja, leffoja ja pelejä. Ihminen, joka rakastaa näitä asioita siitä huolimatta, että muiden mielestä ne eivät ehkä ole cool. Nörtteys on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä ja fanittaa juuri niitä asioita, mitä haluaa fanittaa. Tässä kohtaa on varmaan aika selkeää, että identifioin itseni nörtiksi.

Ernest Clinen Ready Player One on Nörttikirja isolla N:llä. On elämää suuremmaksi kasvanut videopelisimulaatio, on internetihastus toiseen pelaajaan, on niin paljon referenssejä erilaisiin kulttielokuviin ja -kirjoihin että jokaiselle vähänkin itsensä nörtiksi kokevalle löytyy varmasti yksi tuttu teos, josta ilahtua (Rowling ja Tolkien omalla kohdallani). 

Kirjan juoni on eeppinen. Maailma on dystooppinen: ihmiset asuvat asuntovaunukasoissa, energialähteet on loppuun kulutettuja ja erot köyhien ja rikkaiden välillä huimaavia. Ihmisten pakokeino tähän on Oasis, videopelinä alkanut simulaatio joka on korvannut käytännössä irl-elämän (in real life). Oasis-simulaation kehittäjä James Halliday kuolee ja jättää testamentissaan koko omaisuutensa ja Oasiksen hallinnan sille, joka ratkaisee hänen kehittämänsä monimutkaisen Easter egg -jahdin ensimmäisenä. Miljoonat ihmiset yrittävät ratkaista tätä, kuten myös suurkorporaatio IOI, joka voittaessaan alkaisi perimään ihmisiltä maksua Oasiksen käytöstä ja muuttaisi simulaation muutenkin huonompaan suuntaan. Tarina lähtee syöksymään vauhdilla eteenpäin, kun 18-vuotias Wade Watts/Oasis-nimeltään Parzival ratkaiseen Hallidayn jahdin ensimmäisen vihjeen ja saa nimensä pistetauluun. Luvassa on ystävyyttä, 80-luvun popkulttuurin vankkaa tuntemusta, ensirakkautta ja eeppisiä taisteluita. Eli suunnilleen kaikkea, mitä tällaiselta kirjalta voi toivoa.

Kirja on kerrottu ensimmäisessä persoonassa Waden näkökulmasta, mikä on hyvin toimiva ratkaisu tämän kirjan kohdalla. Maailman kauheuteen ja Oasiksen upeuteen pääsee sisälle Waden näkökulman kautta ja tarinaa elää hänen rinnallaan. Wade ei ollut lempihahmoni tässä kirjassa, sillä hän tekee välillä aivan älyttömiä ratkaisuja, jotka tosin ovat hänen ikäänsä ja elämäntilanteeseensa nähden ymmärrettäviä. Muutenkin hahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja moniulotteisia. Kirjassa on huikea juoni, jonka varaan Cline olisi voinut heittäytyä, joten hahmojen painoarvoa ja kehitystä arvostaa entistä enemmän. 

Kirjan loppu oli hieno. Harvoin törmään kirjoihin, joiden lopuista ajattelen, että juuri noin tämän kaiken pitikin mennä. Ready Player One on sellainen kirja. Ainut, mikä tästä kirjasta jäi puuttumaan kohdallani, oli sellainen henkilökohtainen kosketus, jokin asia mikä olisi tehnyt siitä minulle erityisen tärkeän. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että nörtteilen erilaisista asioista ja esimerkiksi en juurikaan pelaa videopelejä (tosin tämän kirjan lukemisen aikana sekin oli aloitettava). Kirja on kuitenkin loistava ja siitä voi nauttia nekin lukijat, jotka eivät ole pelanneet videopelejä tuntiakaan. Kirjan jälkeen tuntuu siltä, että haluaa pelata videopelejä ja pelastaa maailman. Nörtillä tavalla supercoolia siis. 

18. kesäkuuta 2017

Elokuvia aloittelevan feministin silmin: Pitch Perfect 1 & 2

Luin Rosa Meriläisen ja Saara Särmän teosta Anna mennä, ja päähäni pälkähti sanapari aloitteleva feministi. Osittain tähän käsitteen muodostukseen päässäni on vaikuttanut varmasti myös Roxane Gayn Bad Feminist, antamalla esimerkin siitä, että parempi on olla huono feministi kuin ei feministi ollenkaan. Oma feministiksi kasvamisen polkuni on aktiivisesti alkanut reilu vuosi sitten, kun aloin lukemaan feminististä kirjallisuutta Feminist Orchestra -lukupiirin innoittamana. Kuitenkin nämä teemat ovat olleet elämässäni jo kymmenisen vuotta, sillä tein yläasteella äidinkielen päättötyöni missikisoista 15-vuotiaan erittäin kriittisellä silmällä. Koen, että kasvutarinani feministinä on vasta alussa, enkä voi esimerkiksi sanoa, olenko siinä hyvä tai huono tai tiedänkö asioista vielä tarpeeksi. Siksi haluankin olla aloitteleva feministi. Voin haparoida kuin Bambi jäällä, eikä se haittaa yhtään mitään. Tarkoitus olisi kuitenkin saada vakaa perusta sille, miksi kutsun itseäni feministiksi ja mitä ajatuksia se minussa herättää. Roxane Gay on hyvä esimerkki siitä, että feministisiä kysymyksiä voi käsitellä populaarikulttuurin kautta (ihan oikeasti lukekaa Bad Feminist). Siksipä päätin, että alan kirjoitella tänne blogiin ajatuksia elokuvista tuoreet feministin lasit silmilläni. Ensimmäisenä vuoroon pääsevät Pitch Perfect 1 ja 2. 

Pitch Perfect kertoo yliopiston aloittavasta Becasta, jota opiskelu ei juurikaan kiinnosta vaan hän haluaisi päästä tuottamaan musiikkia. Bace päätyy yliopistonsa naisten acapella-lauluryhmään ja alkaa armoton harjoittelu kohti acapella-kisoja. Elokuvan jatko-osassa Beca on seniorivuottaan viettävä nuori nainen, jonka elämään tulee acapellan lisäksi työharjoittelut ja tulevaisuuden suunnittelu. Molemmat elokuvat ovat suht perinteisiä nuorten opiskelijoiden kasvutarinoita acapella-twistillä, joten juonenkäänteet sikseen. Mennään asiaan, eli miltä nämä elokuvat näyttivät feministin silmin. 

Alku näyttää lupaavalta. Elokuvan keskiöön on nostettu ryhmä erilaisia nuoria naisia: on hoikkaa ja ylipainoista, eri kansallisuuksiin kuuluvaa, seksuaalivähemmistöihin identifioituvaa. Acapella-kisojen miesselostajan naisvihamielisyys tuodaan avoimesti esiin hänen naiskollegansa toimesta, jota esittää Elizabeth Banks. Banks on myös yksi elokuvan tuottajista. Odotuksissa on ihania laulukohtauksia, naisenergiaa ja ääni niille, jotka yleensä jätetään sivuun valokeilasta. Mutta. Kun olin saanut elokuvat katsottua, olin pettynyt. Niin hyvistä lähtökohdista tehdyt elokuvat sortuvat niin kliseisiin ja haitallisiin stereotypioihin, että tekee mieli vähän huutaa. On ylipainoinen hauska tyttö, jota kukaan ei ota tosissaan ja jonka hahmo menee koko ajan vähän överiksi. On aasialaistaustainen tyttö, jonka ääntä kukaan ei kuule ja joka kertoo toinen toistaan oudompia ja häiritsevämpiä faktoja itsestään. On tummaihoinen hyperseksualisoitu "kiintiölesbo", joka yrittää päästä lauluryhmänsä muiden jäsenten iholle verukkeella kuin verukkeella. On cool, miehiä kiinnostava tyttö, joka ei päästä ketään lähelleen. On tyttö, joka esimerkiksi tanssii hyvin eroottisesti ja muut ryhmän tytöt ovat koko ajan ojentamassa häntä takaisin "ruotuun". Pitch Perfect 1 toisintaa iänikuista ja kulunutta "tytöt vastaan pojat"-asetelmaa, joka turhauttaa. Tämä asetelma korjaantuu hieman itsestään elokuvan jatko-osassa, mutta tyttöjen hahmot eivät juurikaan kehity tai muutu, mikä harmittaa todella paljon. Mukaan tuodaan vain lisää kliseisiä hahmoja, kuten vain maahanmuuttajataustansa kautta kuvattava tyttö. Missä on näiden hahmojen ihana ainutlaatuisuus ja monipuolisuus? Miksi naisten hahmot pitää laittaa aina samoihin kuluneisiin muotteihin, jotka eivät todellakaan anna samaistumispintaa saati tarjoa ymmärrystä ja positiivista näkökulmaa erilaisiin ihmisiin? 

On Pitch Perfect -elokuvissa hyviäkin juttuja. Kisoissa tyttöjen poikaystävät ovat katsomossa kannustamassa, kun perinteisesti lavalla kukkoilevat miehet ja tyttöystävät kannustavat katsomossa. Poikaystävät ja ihastukset ovat muutenkin elokuvissa kyllä läsnä, mutta ne eivät missään kohdassa ole pääasia, vaan tyttöryhmä ja acapella pysyvät koko ajan tärkeimpänä. Surkuhupaisinta ja ironisinta tässä on se, että elokuva, joka kertoo tyttöryhmästä, on parhaimmillaan siinä, miten se kuvaa miehet. 

Ensivaikutelmaltaan Pitch Perfect -elokuvat siis vaikuttavat feministin unelmilta ja salaa toivoinkin niistä uusia lempielokuviani. Siihen ne eivät kuitenkaan yltäneet. Elokuvissa on iso kaarti lahjakkaita naisia, jotka ovat valitettavasti kirjoitettu surullisen stereotyyppisiin rooleihin. Toivomisen varaa jää paljon eikä näitä elokuvia tee mieli katsoa uudelleen, että verenpaineet pysyisivät edes jokseenkin tasaisena.

11. kesäkuuta 2017

Kesän lukulista ja hämmentynyttä pohdintaa aikuisiän saavutuksista

Kesäkuu on melkein puolivälissä jo. Minne tämä aika menee? Samoja asioita olen tuuminut muutenkin lähiaikoina, kun sisaruksista yksi valmistui, yksi menee yläasteelle ja yksi eskariin syksyllä. Nyt kun omat koulut on toistaiseksi käyty, ajalla tai vuodella ei tunnu olevan niin paljon merkitystä, mutta kun nuorempien kehitystä katsoo, alkaa pohtia kaikenlaista. Miten aikuisille saisi samanlaisia eteenpäin menemisen tunteita ja juhlimisen aiheita? Samaan aikaan, kun haluan etsiä itselleni näitä, vastustan hieman esimerkiksi saavutusten ja muiden semmoisten jonninjoutavien asioiden listaamista. Ei kai sillä nyt oikeasti ole mitään väliä, kuinka monta kirjaa luin toukokuussa? En minä halua tietää, haluatko sinä? Onhan ne toki Goodreadsiin listattuna, mutta tästä syystä en tehnyt toukokuun luetuista kirjoista postausta. Kirjoittelen tänne niistä kirjoista, joista on sanottavaa, ja jos oikeasti kiinnostaa se määrä, niin minua saa pyytää kaveriksi siellä Goodreadsissa. Mutta ei sillä pitäisi olla merkitystä, kuinka monta kirjaa luki tai mikä oli kävelylenkin kilometrimäärä. Voisiko juhlistaa ja kehua itseään siitä, että on selvinnyt hengissä kesäkuun 11. päivään saakka vuonna 2017? Ei ole mitään asteikkoa, että nyt meni hyvin tai huonosti, kunhan vaan on tässä. 

Tämä nyt ei varsinaisesti ollut pointtini ollenkaan, vaikka kai yksi muoto tuohon aikuisuuden eteenpäin menemiseen on erilaiset listat ja se, saako niitä käytyä läpi (ja näiden listojen tekeminen ristiriitaisin tuntein, mutta kuitenkin). Moni muukin on kasannut kesäkirjapinoja ja koska listaaminen on loppujen lopuksi aika hauskaa, niin tein minäkin omani. 


Voisi sanoa, että feminismi ja fantasia ovat ne jutut, mitkä eniten kiinnostaa. Yllättikö? Tähän listaan voisi lisätä Maria Turtschaninoffin Naondelin, jota en ole vieläkään lukenut, yhdistämään näitä kahta intohimoani. Oikeastihan luen taas Harry Pottereita (enää Kuoleman varjelukset jäljellä), koska mikä muu olisi yhtä ihanaa kesäseuraa kuin Harry angsteineen ja rinnassa murisevine ihastuksineen Ginnyä kohtaan?

Tässä postauksessa on aikamoinen määrä upeita kirjojen kansia. Kertokaa lempparinne! Minulla Carry On ja Strange The Dreamer ovat jaetulla ykkössijalla, molemmat ovat aivan minun näköisiäni kansia. Ja kertokaapa myös joku asia, mistä olette voineet kehua ja juhlia itseänne viime aikoina. Minä piirsin eilen, se oli huippua.